be careful what you wish for

Kävin ensimmäisen kerran lomalla Saariselällä vuonna 2007. Vietimme aikaa patikoiden ja päiväretkillä käyden. Kävimme myös saamelaismuseo Siidassa Inarissa. Tuon loman aikana mieleeni syttyi valtava kiinnostus saamelaista kulttuuria kohtaan ja haave siitä, että voisin vielä joskus asua Inarissa.

Tuosta lomasta on nyt aikaa viisi vuotta. Ja mitä enemmän olen päässyt lapissa käymään, sitä useammin mieleni on palannut täältä kaupungin hälinästä takaisin sinne tuntureiden rauhaan, mielettömään hiljaisuuteen ja kiehtovien tarinoiden keskelle.

Kaksi vuotta sitten päätin hakea Inariin opiskelemaan luonto-ohjaajaksi. Yli puoli vuotta suunnittelin sitä ja koitin asennoitua mahdollisesti tuleviin hyytäviin pakkastalviin ajattelemalla, ettei esimerkiksi -15c ole vielä mitään. Olin ollut työttömänä 8 kuukautta, kun yhtäkkiä sainkin töitä Turusta. Inari jäi sillä kertaa vain haaveeksi... Kaipuu pois kaupungin hälinästä innosti taas tänä keväänä laittamaan hakupaperit Saamelaisalueen Koulutuskeskukseen. Olin asiasta innoissani kuukausia, mutta ehdin myös välillä jo empiä lähtemisen suhteen. Muutamia viikkoja sitten aloin jo vakaasti kallistua Turkuun jäämisen puolelle, kunnes sain kirjeen Inarista käteeni: "Sinut on hyväksytty opiskelemaan...". Ajatukset vilisivät mielessäni tuhatta ja sataa, kun mietin, mitä nyt pitäisi tehdä. Muutamat innostuneet puhelinsoitot ystäville ja vanhemmille. Vaihtoehtojen punnitsemista. Loppujen lopuksi päätöksen tekemiseen ei mennyt kauaa. Nyt pitäisi lähteä, kun siihen on mahdollisuus! Koulupaikan vastaanottoilmoitus vain postiin ja taas olen lähempänä yhtä unelmaani. :)

Koulun alkuun on hieman alle kaksi kuukautta. Innostusta. Odotusta. Hämmennystä.
Katsotaan, miten eteläntyttö pärjää lumen, jään ja pimeyden keskellä ja pian varmaan selviää, onko lapin taika vain turisteille myytävä illuusio, vai täyttä totta... ;)